Toimintaa kirkolla

Lapsille ja perheille

Brysselin merimieskirkon lapsi- ja perhetoiminta tarjoaa kohtaamispaikkoja lapsille, vanhemmille, isovanhemmille ja hoitajille.

Perhekerho

perjantaisin klo 10:30-12 (alkaen 11.9.)

keskiviikkoisin kello 13-14 (alkaen 9.9.)

Merimieskirkon perhekerho  

Perhekerho on paikka lasten ja aikuisten ystävyyssuhteiden solmimiseen, arjen kysymyksistä keskustelemiseen ja mukavaan yhdessäoloon.  

Perhekerho kokoontuu joka perjantai kello 10.30–12. Syksyllä kokoonnumme myös kahtena sunnuntaina 27.9. ja 25.10. 

Perhekerhot ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua. Tule mukaan – tuttuun porukkaan tai ensimmäistä kertaa.  

Kerhoissa lapsi saa lapsi leikkiä, laulaa, liikkua ja askarrella. Kerho on turvallinen paikka lapselle kasvaa toisten lasten seurassa. Ryhmässä lapsi saa kokea osallisuutta ja iloa. Hän oppii toimimaan toisten kanssa jakaen ja toisia huomioiden.

Muskari

Merimieskirkon muskari on vauvojen ja taaperoiden oma iloinen kohtaamispaikka. Siellä lauletaan, leikitään, lorutellaan ja soitetaan rytmisoittimilla – ja samalla tullaan tutuiksi niin musiikin, suomen kielen kuin toisten lapsiperheiden kanssa. 

0–3-vuotiaille tarkoitettu muskari tarjoaa lapselle iloa ja hänen kehitystään tukevaa yhteistä tekemistä. Aikuiselle se on mahdollisuus tavata muita samassa elämänvaiheessa olevia ja viettää mukava hetki yhdessä.  

Ryhmä I kello 11-11.30

Ryhmä II kello 14-14.30

Lukukausimaksu syyskaudella 50 €

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: piia.lannenpaa@merimieskirkko.fi

Kirjaston tilat käytössänne

Kirjastossa voi käydä lasten kanssa leikkimässä silloinkin, kun siellä ei ole järjestettyä toimintaryhmää. Leluja löytyy kirjaston lelulaatikoista. Leikkien loputtua lelut kerätään takaisin omille paikoilleen.

Jos haluat ehdottaa uusia toimintaryhmiä, otamme kaikki ideat ilolla vastaan. Lähetä ideasi johtavalle sosiaalikuraattorille sähköpostilla piia.lannenpaa@merimieskirkko.fi

Tukea perheille

Voit kääntyä Brysselin merimieskirkon työntekijöiden puoleen erilaisissa parisuhteeseen ja perhe-elämään liittyvissä kysymyksissäsi. Tarpeen mukaan voimme sopia kertatapaamisesta tai pidemmästä tukiprosessista.

Lisätietoa lapsi-, varhaisnuoriso- ja perhetyöstä antaa
johtava sosiaalikuraattori Piia Lännenpää-De La Cruz
puhelin +32 473 482092
piia.lannenpaa@merimieskirkko.fi